elämän vetovoima
Lapsena tunsin viehtymystä satuihin ja onnellisiin loppuihin. Saatoin uppoutua vanhasta ajasta kertoviin satuihin ja kuin olisin elänyt sadussa mukana. Sateenkaaren pään löytäminen myös kiinnosti minua. Löytyykö sieltä oikea aarre vai jotain muuta. Elämän vetovoima ja sen satumaisuus on siis jo lapsena ollut minussa ja näin koen edelleen.
Olen aina viehättynyt sisustamisesta ja pysähtynytkin sitä nyt tehdessäni ajattelemaan, miten meidän persoonallisuus näkyy sisustuksessa. Mielenkiintoista on, miksi jotkut mieltyy selkeään ja hillittyyn sekä toiset viihtyvät runsaudessa ja väriloistossa. Itse inspiroidun epäsymmetriasta, koska se tekee minusta symmetrian. Esimerkiksi, jos aiempi asukas on jättänyt vanhat naulat paikalleen, haluan ehdottomasti jatkaa sisustusta näihin olemassa oleviin nauloihin. Aloin pohtimaan tätä kautta myös meidän ihmisten elämää. Miten syntyessämme olemme kuin valkoinen maalattu seinä. Jollakin alkaa muodostua enemmän kiinnityskohtia, toisilla vähemmän. Ja miten niihin nauloihin alkaa tulemaan omannäköistä elämää.
Oletko pysähtynyt miettimään, miten sinun persoonalliset ratkaisusi ovat vaikuttaneet siihen miltä elämäsi näyttää nyt? Synnymme myös tänne maailmaan erilaisen perimän saattelemana ja erilaisiin perheisiin, mikä tietysti luo tietynlaisen pohjan puhtaan vaaleaan juuristoomme.
Omassa työssäni jokainen omine haavoineen, nauloineen, tyhjyydessään tai väriloistoissaan on yhtä arvokas ja mielenkiintoinen. Ei ole yhtä tai oikea tapaa elää tätä elämää. Meillä kaikilla on myös tiedostamattomia tapoja, ajatuksia ja käytösmalleja, jotka ylläpitävät ongelmaa. On sitten kyse ongelmaa ylläpitävistä ajatuksista tai oman toiminnan tai välttelyn aiheuttamasta noidankehästä esimerkiksi elämänmuutoksen kohdalla.
Oletko miettinyt, että oletko osa ongelmaa vai sen ratkaisua? Havahduin omassa elämääni koskevassa elämänhallintaan liittyvässä asiassa juuri tähän. Olen ollut itse osasyy siihen, miksi on ollut märkä rätti naamalla ja olen ihmetellyt miksi on niin nihkeä olla. Elän unelma elämääni, mutta en osaa elää sitä.
Elämän yksi suola on se, että tämä on jatkuva oppimismatka. Uteliaisuus elämään ja omaan tapaan elää sitä voi olla todella pysähdyttävää ja laittaakin elämää uuteen uskoon. Suhtaudu itseesi mielenkiinnolla itsestäänselvyyden tai kriittisyyden sijasta.
Lämmöllä Maria
sellaista perus keskitasoa
En ole ollut ikinä erityisen hyvä missään. Sellaista perus keskitasoa. Yksi hopealusikka 900 metrin juoksusta toisena. Ylä-asteen keski-arvo oli 7.7. Luovissa aineissa pärjäsin, nautin musiikista ja laulamisesta.
Voisi kuvitella, että oma narratiivi menneisyydestäni jotenkin lannistaisi minua. Ja niin se ehkä joskus lannistikin.
Minkälainen tarina sinulla on itsestäsi koskien omaa elämääsi? Onko se vaikuttanut siihen minkälaisia ratkaisuja olet päätynyt tekemään elämässäsi?
Oma matkani opiskelemaan psykoterapeutiksi asti on ollut värikäs itsetutkiskelun tie. Menneisyydessä epäilin useasti kykyjäni, vaikka pärjäsinkin. Seuraavaksi pääsette kuulemaan matkastani tähän hetkeen, olkaa hyvät!
En ole ollut ikinä erityisen hyvä missään. Sellaista perus keskitasoa. Yksi hopealusikka 900 metrin juoksusta toisena. Ylä-asteen keski-arvo oli 7.7. Kemian tunnit meni suunnitellen tulevaa laivareissua ja siihen käytettävää budjettia. Yhdestä ainoasta kokeesta sain 10- ja se oli uskonnosta. Nauhoitin kasetille ääneen lukemani ja kuuntelin sitä. Luovissa aineissa pärjäsin, nautin musiikista ja laulamisesta.
Voisi kuvitella, että oma narratiivi menneisyydestäni jotenkin lannistaisi minua. Ja niin se lannistikin.
Ihmisen mieli kiehtoi minua jo nuorena. Halusin ymmärtää syvemmin miksi me ihmiset toimimme niinkuin toimimme. Lähdinkin opiskelemaan lähihoitajaksi mielenterveys- ja päihdetyön erikoistumisella.
Kun olin lähihoitaja katsoin ylöspäin sairaanhoitajia. Mietin, että en ikinä uskaltaisi kantaa sellaista vastuuta, mitä jos mokaisin ja jonkun henki olisi kyseessä? Valmistuin myöhemmin sairaanhoitajaksi ja en kokenut vastuuta liian suureksi. Se jopa tuntui hyvin luonnolliselta. En myöskään saanut keneltäkään henkeä pois. Kerran kyllä lähihoitajana annoin asukkaille huoneessa lääkkeet väärinpäin. Kaikkien onneksi vahingoilta vältyttiin. Tein silloin 21 aamuvuoroa putkeen. Meinasi kyllä henki lähteä itseltäni työn teossa, sen verran vaativa nuori nainen Maria oli reilu 20 -vuotiaana.
Kun olin sairaanhoitajana akuuttipsykiatrian osastolla, katsoin ylöspäin osaston psykoterapeutteja. Mietin että itsestäni ei olisi ikinä tuohon, enhän ole niin viisas ja fiksu. Kuitenkin oma mielenkiinto ajoi omaan analyyttiseen psykoterapiaan. Halusin tutustua oman mielen liikkeisiini syvemmin. Oman terapian aikana hakeuduinkin psykoterapiakoulutukseen ja sillä tiellä ollaan. Kun oman mielen jumppaa on pohjalla riittävästi, koen että se on hyvä lähtökohta alkaa auttamaan muita mielensä solmuissa. Kun omassa mielessä on tilaa ja väljyyttä, on oman mielen kautta kykenevä tavoittamaan toisen mielen sisältöä.
Nyt koulutukseni on puolessa välissä. 10 seminaaria takana, noin 40 tuntia omaa psykoterapiaa ja 60 tuntia työnohjausta takana. Koulutus on todella antoisaa, mutta en ymmärtänyt kuinka matkaan kuuluu kaiken integrointi oman mielen kautta. Emme vain omaksu uutta tietoa ihmismielestä, vaan käymme tämän kaiken oman elämämme ja mielemme kautta. Tässä tukee koulutuksen vaatima oma terapia ja työnohjaus. Eli jos joskus katsoin kunnioittavasti valmiita psykoterapeutteja, ymmärrän nyt henkilökohtaisesti miten ei vaan aleta psykoterapeutiksi, vaan siihen kasvetaan.
Kun katson elämääni taaksepäin, se tekee oloni nöyräksi ja todistaa itselleni sen, että voin itse vaikuttaa siihen minkälaista elämäni on. Miten ajatukseni ja tunteeni luovat sen todellisuuden mitä elän. Periaatteessa kaikki tässä elämässä on niin yksinkertaista tai monimutkaista, siihen vaikuttaa miten me sen koemme.
Me kaikki näemme aivan uniikin maiseman, vaikka katsomme samaan suuntaan. Maisemaamme vaikuttaa meidän menneisyytemme ja nykyhetki. Joku viisas sanoi joskus, että meillä kaikilla on sama määrä energiaa. Se mihin tunteeseen energiamme kanavoimme, vaikuttaa siihen kuinka energiseltä meistä tuntuu. Jos pohdimme surua ja pelkoa, se kutistaa meitä. Jos taas iloa, vapautta ja innostumista, tuntuu olo laajentuneelta?
Kiitollisena oman elämäni oppiläksyistä ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Täydellisen keskeneräisenä ja ihastuttavan epätäydellisenä. Nöyränä oppimaan elämästä ja ihmisyydestä lisää. Olemmekin puhuneet kouluttajien kanssa siitä, miten epätäydellisyys ja keskeneräisyys ei ole suinkaan pelkästään koulutettavien harteilla, vaan tästä nautinnosta saavat myös valmiit terapeutit osansa. Ja se ei ole suinkaan huonoa. Se pitää tietynlaisen uteliaisuuden ja kehittymisen jatkuvana, jolloin kykenee olemaan monin tavoin elossa terapiasuhteessa. Terapiasuhde on vastavuoroinen suhde, missä terapeutti ei ole asiantuntija.
Lämmöllä Maria