Koulutus-

psykoterapia

“ASIOIDEN KÄSITTELY TUO USEIN SELKIYTYMISEN KAUTTA HELPOTUSTA OLOON JA AVARUUTTA MIELEEN. SELKIYTYMISTÄ VOIMME ESIMERKIKSI TARVITA MENNEISYYDEN, NYKYHETKEN TAI IHMISSUHTEIDEMME KANSSA. OMA TAPANI OLLA VUOROVAIKUTUKSESSA ON AVOIN JA TUTKIVA, SINUA KUNNIOITTAVA ILMAN ROOLIA ASIANTUNTIJUUDESTA.”

Terapiasuhde on itselleni sydän asia. Ja mitä sillä tarkoitan? Minulle on tärkeää, että sinulla on hyvä olla kanssani terapeuttisessa suhteessa.

Tärkeitä arvoja itselleni ovat hyväksyntä, kunnioittaminen, lempeys, kohtaaminen sekä ymmärrys. Nämä arvot ja tavat olla kontaktissa toisiin ihmisiin ohjaavat minua työssäni, kun olemme sinun elämäsi äärellä.
Painopisteemme on nykyhetkessä, mutta matkassamme sekä tietoisuudessamme on mukana sinun menneisyytesi tapahtumat sekä ihmissuhteet. Terapeuttina jäsennän aktiivisesti miten olen nähnyt ja kuullut sinut käynneillämme, mutta myös kirjallisesti esimerkiksi kirjeen muodossa.

Opiskelen siis kognitiivis-analyyttiseksi nuorten ja aikuisten yksilöterapeutiksi ja teen koulutuspsykoterapiaa sekä pidän psykiatrista vastaanottoa sairaanhoitajana. Meidän on mahdollista tavata lyhyempien tai pidempien hoitosuhteiden puitteissa.

Olen lisäksi kouluttautunut EMDR1-2 osalta, joten meidän on mahdollista työstää traumakokemuksia.

Vuoden 2023 lopussa aloitan psykofyysisen psykoterapian opinnot, koska haluan tarjota asiakkailleni myös kehollisia menetelmiä perinteisen keskustelevan terapiatyön rinnalla.

Mitä istunnoillani tehdään?

Kognitiivis-analyyttiseen (KAT) psykoterapiaan kuuluu erilaiset menetelmät, mutta painopiste on yhteisessä ymmärtämisessä sinun mielesi, nykytilanteesi, elämänhistoriasi jne. suhteen. KAT psykoterapiassa ajatellaan, että olemme elämämme aikana oppineet näkemään ihmisiä tietynlaisissa rooleissa ja alamme näkemään myös uusia ihmissuhteita näiden meille tuttujen roolien ja tutun kaavan mukaan. Tulemalla tietoisemmaksi näistä käsityksistämme, pystymme joustavammin näkemään myös uusia vaihtoehtoja tavoille olla toisten kanssa ja uudenlaisia rooleja.

EMDR:ssä seuraamme protokollaa, joka on kehitetty erilaisten traumaattisten asioiden työstämiseen. EMDR:ssä yhdistyy niin mennyt, nykyhetki kuin tulevaisuus. Työskentely on kehollista silmänliikkeiden tai kosketuksen avulla herkistävää työskentelyä.

Psykofyysinen psykoterapia siirtää huomion kehosi tuntemuksiin. Terapiaa voidaan tehdä kehollisten harjoitteiden avulla tai yksinkertaisesti siirtämällä huomion kehoosi. Miltä kehossasi tuntuu kun puhumme nyt tästä?

Meidän on mahdollista tavata kasvotusten tai etänä. Vastaanottoni sijaitsee Paimiossa.

Vastaanoton hinta on 60 euroa. Peruuttamattomasta käynnistä veloitetaan vastaanottokäynnin hinta.

Lisäksi otan pääsääntöisesti joka keskiviikko vastaan Mehiläisen psykoterapiapalveluissa Turun keskustassa. Vastaanoton hinta 80.80 euroa sisältäen kanta- ja palvelumaksut.